top of page

Kynäillen

kirjoitus- ja pelivihkojen tarina

Tervetuloa seikkailuun nostalgian ja luovuuden maailmaan!

 

Kynäillen -pelivihkot ovat nostalgisia pelivihkoja 80-luvun lapsuudesta. Samalla kun ikävöin näitä pelejä omasta lapsuudesta, tajusin, että tänä päivänä elämä täyttyy älylaitteista. Kynän käyttö vaikkakin se olisi pelaamista, hyödyttää muistia ja keskittymistä. Kynän käyttö piirtämisineen, kirjoittamisineen tai maalaamisineen tekee hyvää meidän avoillemme.

​

​

Valokuvaajana ja yrittäjänä olen kokenut erittäin konkreettisesti sen, kuinka teknologia mullistaa elämää - myös omaa työtäni. Se onkin mainio renki, joka parhaimmillaan helpottaa ja tehostaa työntekoa. Isäntänä se tappaisi kuitenkin luovuuden, tulkinnan ja tunteet, joista kuvaamisessa on kyse.

​

Muutokset eivät jää töihin. Älypuhelin tallentaa ja avustaa myös arkea. Etenkin äitinä olen kuitenkin pohtinut sitä, mikä hinta siitä maksetaan. Opettajan sijaisuuksia tehdessäni olen havainnoinut, kuinka raskaaksi kirjoittaminen ja keskittyminen ovat käyneet. Uutisointi huolestuttaa.

​

Sanotaan, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan. Eräänä keväisenä aamuna suunnittelin tulevaa kesää ja vaivuin hetkeksi oman lapsuuteni lomiin. Sieltä pulpahteli paljon iloa - sekä kynän ja paperin lumon.

​

Tuon lumon, joka syntyi erilaisista peleistä ja leikeistä, tahdon tuoda takaisin. Tämä vihkosarja sisältääkin parhaita paloja lapsuuteni peleistä ja leikeistä, joissa keskityttiin, ratkaistiin ongelmia, vietettiin aikaa perheen ja ystävien kanssa ja joihin yhdistyivät aina iloiset kohtaamiset ja yhdessä tekeminen.

​

Nämä vihkot tehtävineen voi viedä sinut takaisin lapsuuteen, se voi ruokkia luovuutta tai tarjota kiireetöntä tekemistä erilaisiin elämän hetkiin. Ennen kaikkea toivon, että sen äärellä puuhastelu tuo ihmiset välittömään vuorovaikutukseen keskenään.

​

Toivotan jokaiselle kynäilijälle riemukkaita hetkiä näiden tehtävien parissa!

​

Satu

bottom of page